20.05.2022
Päästöjen vähentäminen jatkui vuonna 2021
Ympäristöstä huolehtiminen on ollut osa Ahola Groupin strategiaa 90-luvun puolivälistä lähtien. Pyrimme jatkuvasti parantamaan ympäristöprofiiliamme ja vähentämään päästöjämme. Olimme iloisia voidessamme kertoa jo vuoden 2021 ympäristöraportissa, että olimme saavuttaneet EU:n vuodelle 2030 asettamat päästövähennystavoitteet yli kymmenen vuotta etuajassa.
Vuonna 2021 jatkoimme edelleen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistä aikaisempiin vuosiin verrattuna. Käyttämiemme biopohjaisten polttoaineiden osuus on nyt 25,3 % Pohjoismaissa ja 17,6 % kaikilla markkina-alueilla. 91 % autoistamme Pohjoismaissa ja 79 % kaikilla markkina-alueilla kuuluu EURO 6 -luokkaan.
Neljä tärkeintä kehitysaluetta
Ympäristöystävällisten kuljetuspalveluiden tärkeimmät kehitysalueemme ovat:
– ekoajaminen
– toiminnallinen tehokkuus ja hukan minimointi
– pienempi polttoaineenkulutus ja suurempi hyötykuorma
– hiilineutraalius.
Tavoitteemme vuodelle 2022 on jatkaa näiden kehitysalueiden parantamista, tehdä uusien teknologioiden ja energiavaihtoehtojen tutkimus- ja kehitystyötä sekä kehittää edelleen palveluidemme energiatehokkuutta.
Vuodelle 2022 asetettu numeerinen tavoite on 27,39 grammaa CO2e/t.km tieliikenteessä, mikä on 0,56 grammaa vähemmän kuin vuonna 2021.
Liikenteen järkeistäminen digitalisaation avulla
Aholan ympäristötyön ytimen muodostavat kaksi tehtävää:
– Vähennämme jatkuvasti polttoaineenkulutustamme ja päästöjämme suhteessa kuljetetun rahdin määrään.
– Lisäämme henkilökuntamme ympäristöosaamista.
Onnistuminen ympäristötavoitteissamme on pitkälti kehittämämme dynaamisen ajonohjausjärjestelmän ansiota. Ainutlaatuisessa konseptissamme asiakkaiden rahtitarpeet ovat kaiken reitityksen lähtökohta. Näin voimme lyhentää toimitusaikoja, minimoida rahdin käsittelyn, lisätä joustavuutta ja vähentää päästöjä.
Toisin sanoen: kuljetamme tehokkaammin vähemmillä kilometreillä ja palvelemme samalla asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla.
Lue koko ympäristöraportti täältä: