01.09.2022

Uudet nimitykset luotsaavat Ahola Groupia alati muuttuvassa liiketoimintaympäristössä

 

Logistiikka-alan suomalaisena pioneerina tunnettu Ahola Group käy tällä hetkellä läpi sukupolvenvaihdosta, joka heijastuu myös konsernin johtoon. Uudeksi konsernijohtajaksi on nimetty Ida Saavalainen, ja vuodesta 1982 toimitusjohtajana ja myöhemmin konsernijohtajana toiminut Hans Ahola jatkaa hallituksen puheenjohtajana. Ahola Transportin toimitusjohtajaksi on nimetty liiketoimintajohtajana toiminut Åke Nyblom. Uudet nimitykset tukevat konsernin tahtotilaa jatkaa arvopohjaisesti johdettuna perheyrityksenä.

Logistiikka pitää maailman pyörät pyörimässä ja tulevaisuudessa alan yritysten on entistä tärkeämpää pysyä muutosten kuten digitalisaation ja automaation mukana. Yksi alan suomalaisista edelläkävijöistä on perheyritys Ahola Group, jonka uudeksi konsernijohtajaksi on nimetty Ida Saavalainen (os. Ahola), joka jatkaa myös yrityksen toimitusjohtajana.

 

  • -Toimintamme ytimessä on aina ollut ihmisläheinen tekemisen meininki ja yrittäjähenkisyys ja nämä arvot tulevat ohjaamaan tekemistämme myös tulevaisuudessa. Panostamme edelleen vahvuuteemme luoda tehokkaita logistiikan kuljetus- ja toimitusketjuja ja toteuttaa tehokkaita ratkaisuja paitsi asiakkaidemme mutta myös ympäristön hyväksi, kertoo Saavalainen.

 

  • -Tulemme tulevaisuudessa hyödyntämään vahvaa digitalisaatio-osaamistamme ja toimialatietämystämme kokonaisympäristötehokkuuden saavuttamiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi jo ennestään osaavan henkilöstön kouluttamista, todellisten päästöjen seurantaa sekä mittausta ja niiden raportointia asiakkaillemme.



Osana laajempaa sukupolven vaihdosta Ahola Transportin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimetty tähän saakka liiketoimintajohtajana toiminut Åke Nyblom.  

 

  • -Haluamme olla myös tulevaisuudessa alan edelläkävijä, jonka toimintaa ohjaavat vahvat arvot. Ahola Transportin keskiössä ovat aina olleet ja tulevat olemaan kuljettajat, joita ilman pyörät eivät pysy pyörimässä. Jatkamme liiketoimintamme kehitystä ja pyrimme olemaan myös tulevaisuudessa itsestään selvä valinta niin asiakkaille, partnereille kuin potentiaalisille työntekijöillekin, sanoo Nyblom.



Konserniin kuuluu Ahola Transportin lisäksi Jonas Aholan johtama haastaviin kuljetuksiin erikoistunut Ahola Special ja Tommi Hollströmin luotsaama logistiikan digitalisaation edelläkävijä Ahola Digital.  

 

 

”Uskoni yrityksen tulevaisuuteen on vankkumaton”

Logistiikka-ala on viime vuosikymmenien aikana käynyt läpi monia murroksia, joiden läpi alan toimijoiden on täytynyt luovia. Tästä huolimatta Ahola Group on säilyttänyt statuksensa arvostettuna suomalaisena toimijana. Kunnioitettavat yli 50 vuotta yrityksen palveluksessa toiminut Hans Ahola on todistanut monia näitä muutoksia lähietäisyydeltä.

 

  • -On ollut etuoikeus seurata Ahola Groupin kehitystä yhdeksi Suomen johtavista logistiikka-alan yrityksistä kuluneiden vuosikymmenten aikana, jotka olen saanut viettää erilaisissa rooleissa. Nyt on kuitenkin aika väistyä ja antaa uudelle sukupolvelle tilaa luotsata yritystä. Huolimatta tämänhetkisestä maailmantilanteesta ja muista muutoksista uskoni yrityksen tulevaisuuteen on vankkumaton ja jään innolla seuraamaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Ahola sanoo.

Hans Ahola on kasvanut yrityksen mukana jo pienestä pojasta lähtien ja vuosiin on mahtunut paljon lähtien aina vuoden 1972 öljykriisistä, koronaviruspandemiaan ja sotaan Euroopassa. Yksi alan suurimmista murroksista on ollut digitalisaatio, jota Hans oli käynnistämässä Aholalla jo 80-luvulla.

 

  • -Tie tähän päivään ei missään nimessä ole ollut mutkaton vaan matkalle on mahtunut yhtä sun toista. Muuttuvassa maailmassa perheeni, erityisesti vaimoni Tiina, ja luottamukseni taivaan isän johdatukseen ovat olleet valtava tuki, sanoo Hans Ahola.

 

  • -Kuten arvata saattaa, jättää Hans isot saappaat täytettäväksi ja siksi Aholan johtamiseen seuraavien vuosikymmenien aikana tarvitaan sekä minua että Åkea. Puhun meidän molempien puolesta kiittäessäni Hansia tästä luottamuksesta ja kaikista vuosista, jotka hän on yritykselle antanut, summaa Saavalainen.

Åke Nyblom on Ahola Transport uusi toimitusjohtaja

Åke Nyblom on Ahola Transport uusi toimitusjohtaja

Ida Saavalainen on uusi Konsernijohtaja ja Hans Ahola jatkaa hallituksen puheenjohtajana

Ida Saavalainen on uusi Konsernijohtaja ja Hans Ahola jatkaa hallituksen puheenjohtajana