30.09.2020
Tavoitteenamme 5% vähennys hiilidioksidipäästöihin viime vuoteen verrattuna
Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ja ympäristöystävällisyys ovat olleet mukana yrityksemme strategiassa jo vuodesta 1998.
Vuonna 2019 onnistuimme vähentämään kasvihuonepäästöjä 59 % verrattuna vuoden 2005 tilastoarvoihin*. Tämä ylittää reilusti Euroopan Unionin Suomelle ehdottamat 39 % päästövähennykset vuoden 2005 tilastoarvoihin verrattuna.
Lisäksi olemme saavuttaneet tavoitellut päästövähennykset jopa 10 vuotta etuajassa, sillä takaraja EU:n ehdottamille päästövähennyksille on vuonna 2030.
Kehitämme edelleen toimenpiteitä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Tänä vuonna tavoitteenamme on 5 % vähennys viime vuoteen verrattuna. Tällöin kokonaisvähenyksemme nousee 61 prosenttiyksikköön.
Suurin merkitys päästövähennyksien kannalta on saatu aikaiseksi digitalisaation avulla. Olemme panostaneet tehokkaan ajonohjausjärjestelmän kehittämiseen, jonka avulla olemme voineet parantaa autojemme täyttöastetta sekä vähentää tyhjänä ajoa. Lisäksi olemme lisänneet osaamista ekologisen ajotavan hallinnassa sekä tehneet panostuksia ajokaluston ympäristöystävällisyyteen. Myös uusiutuvista energialähteistä saatavilla polttoaineilla on ollut roolinsa hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä.
”Olemme panostaneet sähköisten järjestelmien kehittämiseen ja hyödyntämiseen jo pitkään ja viimeiset vuodet kehitys onkin ollut nopeaa. Olemmekin todella tyytyväisiä tänä vuonna saavutettuihin tasoihin, mutta työ ympäristöystävällisten kuljetusten edistämiseksi jatkuu yhä.” -Hans Ahola, toimitusjohtaja
Tavoitteisiimme olemme päässeet tekemällä toimenpiteitä päästövähennysohjelmamme jokaisessa neljässä eri osa-alueessa, joita ovat:
Digitalisaatio
Osaaminen
Optimoitu kalusto
Energialähteet
Päästötavoitteiden saavuttaminen onnistuu aktiivisella otteella
Suurin merkitys päästövähennyksien kannalta on saatu aikaiseksi digitalisaation avulla. Olemme panostaneet tehokkaan ajonohjausjärjestelmän kehittämiseen, jonka avulla olemme voineet parantaa autojemme täyttöastetta sekä vähentää tyhjänä ajoa. Lisäksi olemme lisänneet osaamista ekologisen ajotavan hallinnassa sekä tehneet panostuksia ajokaluston ympäristöystävällisyyteen. Myös uusiutuvista energialähteistä saatavilla polttoaineilla on ollut roolinsa hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä.
”Olemme panostaneet sähköisten järjestelmien kehittämiseen ja hyödyntämiseen jo pitkään ja viimeiset vuodet kehitys onkin ollut nopeaa. Olemmekin todella tyytyväisiä tänä vuonna saavutettuihin tasoihin, mutta työ ympäristöystävällisten kuljetusten edistämiseksi jatkuu yhä.” -Hans Ahola, toimitusjohtaja
* Sertifiointiyritys DNV-GL vahvistamat Oulun yliopiston tekemät laskelmat