05.11.2025
Vahvuutta arjen sankareille – Törrön koulukiertue
Suomen vahvin mies Mika Törrö on monelle tuttu kilpailumenestyksen kautta. Yhä useampi tuntee hänet kuitenkin myös puhujana, joka rohkaisee nuoria ja aikuisia puuttumaan kiusaamiseen. Törrö vierailee enimmäkseen yläkouluissa, mutta viime keväänä hän esiintyi Ahola Transportin edustajana alakoululaisille, onnitellen oppilaita Vahvat ei kiusaa -stipendin saamisesta.

Kohtaamisia nuorten kanssa
Törrölle on tärkeää, että kouluvierailuista jää muutakin kuin luento mieleen: hän haluaa kohdata nuoret aidosti, vaihtaa ajatuksia, ottaa kuvia ja luoda hetkiä, jotka kantavat pitkälle.
– Toivon, että nuoret uskaltavat tulla juttelemaan, vaikka isossa porukassa kipeistä asioista puhuminen voi olla vaikeaa. Yksikin lause tai kohtaaminen voi muuttaa elämän suunnan, Törrö kuvailee.
Hän muistuttaa, että merkitykselliset kohtaamiset voivat syntyä pienistä asioista: katseesta, kuuntelusta tai rohkaisusta.

Stipendit viestivät välittämisestä
Kokkolan ja Naantalin kouluihin jaettiin yhteensä 70 Vahvat ei kiusaa -stipendiä Aholan 70-juhlavuoden kunniaksi. Jokainen stipendi sisältää henkilökohtaisen tervehdyksen ja Törrön allekirjoituksen, mikä tekee tuesta konkreettisen ja henkilökohtaisen.
– Mielestäni on hienoa, että Ahola lähti mukaan tähän ja halusi jakaa stipendit. Se on tärkeä ele, joka varmasti jää nuorten mieleen, Törrö sanoo.
Stipendit viestivät ennen kaikkea sitä, että jokaisella on merkitystä, ja että vahvuutta löytyy monesta eri muodosta.

Sanoma, joka kantaa
Törrön oma elämäntarina syventävät viestin voimaa. Hän on kokenut sekä kiusatuksi tulemisen että kiusaajan roolin, ja näistä kokemuksista on jäänyt pitkäkestoisia jälkiä. Nyt hän haluaa tuoda esiin, että sekä kiusatun että kiusaajan on saatava apua ja tukea.
– Kiusaamisen juuret pitää käsitellä perusteellisesti. Ei riitä, että kiusaajaa rangaistaan, vaan on tärkeää ymmärtää, miksi hän toimii niin, ja antaa molemmille mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä, Törrö painottaa.
Hänen mukaansa yritysten mukanaolo tekee sanomasta entistä vahvemman: yhdessä voidaan saada aikaan ketjureaktio, joka herättelee myös muita toimimaan.

Arjen sankarit
Kiertueen sanoma on yksinkertainen: todellinen vahvuus on arjen sankaruutta. Se on toisen puolustamista, ystävällisiä sanoja ja rohkeutta hakea apua. Törrö kiteyttää ohjeensa nuorille näin:
– Kuuntele sydäntäsi, etsi asioita, joissa olet hyvä, ja muista, että apua saa aina pyytää, eikä yksin tarvitse pärjätä.
Ahola Transport ja Mika Törrö vievät viestiä yhdessä eteenpäin: vahvat eivät kiusaa, vaan tekevät maailmasta parempaa paikkaa yksi kohtaaminen kerrallaan.
